Tilaisuudet

Koska se toimii porukalle, joka ei ole samanlainen.

Firman illassa on aina niitä, jotka pelaavat kaiken, ja niitä, jotka eivät ole pitäneet keppiä kädessä. Juoksulenkki jakaa porukan. Escape room jakaa. Biljardissa pärjää ilman että pitää olla isoin tai nopein. Siinä on koko juttu.

Ja toisin kuin moni “tiimipäivä”, tässä ei tarvita esittäytymiskierrosta. Keppi käteen, pallo taskuun, sitten nauretaan sille, joka yrittää liikaa. Se on yhteinen juttu ilman että sitä pitää nimetä sellaiseksi.

Aloitetaan showlla. Lyöntejä, joita ei näe joka hallissa. Se avaa illan ja kertoo, että paikalla on joku, joka osaa.

Sitten lyhyt opastus: ote, asento, säännöt sen verran, että peli kulkee. Muutamassa minuutissa koko porukka on pöydän ääressä, myös ne, jotka tulivat “vain katsomaan”.

Loppuilta pelataan. Mä olen siinä, korjaan, näytän ja pidän rytmin. En seiso nurkassa odottamassa, että ohjelma loppuu.

Silloin tämä on parhaimmillaan.

Olen nähnyt sen tarpeeksi: osaava porukka menee omilleen ja muut jäävät sivustakatsojiksi. Siksi illan rakenne on se, mikä on. Show, opastus, peli. Ei oleteta taitoa. Oletetaan, että porukka haluaa tehdä jotain yhdessä.

Ensikertalainen saa pallon pussiin. Se on minimivaatimus, ei ylimääräistä.

Pöytä ilman ohjelmaa on kaluste.

Silloin illasta tulee se, että kolme kaveria osaa ja loput kiertävät lasin kanssa. Se ei ole tilaisuus. Se on tauko.

Ammattilainen salilla ei ole koriste. Se on se, että joku pitää illan kasassa: näyttää, jakaa pöydät, saa ujonkin lyömään, ja osaa sen showlyönnin, jota varten porukka otti puhelimen esiin.

Molempia. Siinä järjestyksessä.

Pelkkä show on katsomista. Pelkkä opetus on tunti. Tilaisuus on se, että nähdään jotain, mitä ei nähdä joka hallissa, ja sitten yritetään itse.

Kukaan ei lähde kotiin miettimään, että “olisi pitänyt päästä kokeilemaan”. Se kokeilu on ohjelmassa.

Se ei ole teennäinen tiimipäivä, jossa keksitään yhdessä arvoja fläppitaululle.

Se ei ole myöskään se, että mä lyön koko illan ja te taputatte. Näytän, selitän, sitten te lyötte.

Eikä se ole kisa, jossa häviäjä jää noloksi. Laji on vakava, meininki ei ole.

Paikka voi olla teidän tai etsitään sopiva halli. Pöydät tarvitaan. Muusta huolehdin minä.

Helsingin seudulla säännöllisesti, muualla Suomessa ja ulkomailla sopimuksen mukaan. Kerro lomakkeella paikka, osallistujamäärä ja ajankohta. Sitten tehdään tarjous, ei arvailua.

Sama logiikka, eri sävy.

Koululaisille säännöt lyhyesti, keppi käteen, tekemisen kautta eteenpäin. Laji, jossa pärjää ilman että pitää olla isoin.

Yksityisessä illassa show sovitetaan tilaan: illallinen, synttärit, porukka, joka haluaa nähdä lyöntejä. Sitten jokainen pääsee yrittämään samaa.

Yritykselle se on virkistystä, joka ei tunnu pakolliselta ohjelmanumerolta.

Silloin kun sivustakatsojia ei jää.

Silloin kun joku, joka “ei ikinä pelaa”, pyytää vielä yhden rackin.

Ja silloin kun seuraavana viikkona puhutaan siitä lyönnistä, ei siitä, että “oli ihan kivaa”. Kiva unohtuu. Se lyönti ei unohdu.